torstai 28. kesäkuuta 2012

Ohi en päässyt

Viime viikolla kävimme siskoni kanssa elokuvissa Helsingissä. Olimme sopineet ettemme mene mihinkään kauppaan, että menemme vain ja ainoastaan elokuviin. No asemalta kävelimme suoraa päätä elokuvateatterille, vältimme siis kaikki kaupat. Kaikki hyvin siihen asti. Leffan jälkeen päätimme, että menemme heti seuraavaan lähtevään junaan. No siihen oli aikaa noin puoli tuntia, joten olihan se aika pakko käyttää hyödyllisesti. Päätimme pyörähtää nopeasti Forumissa, mistä selvisimme onneksi tyhjin käsin eikä mukaan tarttunut mitää. Kaikki hyvin siihen asti- jälleen. No sitten sanoin siskolleni, että kävellään nopeasti Sokoksen kosmetiikkaosasto läpi, kun aikaa oli vielä muutama minuutti. Äh, se taisi olla paha virhe, eikä paluuta ollut. Kaikki muut osastot pääsin ohi, mutta Diorin osastolle se sitten tyssäsi ja todella pahasti. No ei siinä mikään auta kun kaksi ihanuutta seisoivat pöydällä oli ne pakko ottaa kassalle mukaan.






Diori Vernis
Garden Party
694 Forget-Me-Not

Diori Vernis
483 Pink Kimono



Nyt varmasti ymmärrätte mistä puhun. Nämä nähdessään kovempikin sydän heltyy. Ei muuta kun Visaa vinguttamaan ;) Niin ja toki nämä olivat alennuksessa, toinen -20% ja toinen -30%, en minä molempia muuten olisi ostanut. Kassalla kyllä hieman kirpaisi, mutta kun kotiin pääsin olin yhtä hymyä :) Miten joku voi oikeasti tulla niin onnelliseksi kahdesta kynsilakasta?


No olihan uutuutta pakko kokeilla heti ja ai, miten ihana se onkaan.







Tämä on nyt Rose Kimoni 483 ja aivan ihana pinkki. Ihanan värikäs, mutta silti niin tyylikäs ja naisellinen. Lakka kestää myös erinomaisen hyvin. Laitoin tämän lauantai-iltana ja nyt torstaina se on vielä aivan moitteettomassa kunnossa. Ah, olen kyllä niin onnellinen nyt. Paras ostos pitkää aikaan! :)
Toista lakkaa en vielä siis ole kokeillut, mutta eiköhän senkin vuoro vielä tule. Ja se on syksyksi aivan mahtava. Voi olla, että se jää hieman varastoon. 


Näiden ostosten jälkeen voisin kyllä aloittaa "Älä osta kynsilakkoja lakon." Se olisi muuten hyvä. Taidampa aloittaa heti. Minulle ei siis yhtään uutta kynsilakkaa vähään aikaan. Piste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni.