Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Jotakin pientä IKEAsta

Mulla on menossa aivan valtava sisustuskriisi!
En tiedä johtuuko se tulevasta syksystä vai kaikkea ihanaa pullollaan olevista kaupoista, mutta kriisi minulla on menossa päällä.
Inspiraatiota on aivan kamalasti, mutta tuntuu, että aikaa taas ei ollenkaan. Tiedän jo melkein kaiken mitä haluaisn kotona tehdä, mutta nyt pitäisi vaan saada aikaiseksi.

Vierailin IKEAn sivuilla ja se helpotti. Sain tehtyä listaa siitä kaikesta, mitä haluaisin/tarvitsisin.



Vaateräkki olisi ihan ehdoton. Tämä IKEAn versio on mielestäni hyvin yksinkertainen ja sellaisen juuri haluaisinkin. Tämä olisi hieman edullisempi vaihtoehto tälle naulakolle. Ja toisaalta miksi laittaa paljon rahaa yhteen naulakkoon, josta en ole aivan varma onko se enää hyvä seuraan kriisin iskiessä.
Valkoiset Ikean henkarit ovat ehdottomia ykkösiä. Klassinen valkoinen ei petä koskaan ja henkareita tarvitsee aina.
Jos meinaan sisustustani uusia uudet säilytyslaatikot ovat ehdottoman tärkeitä. Valkoisia minulla on tällä hetkellä, mutta vaatekaappiin kirkaat voisivat olla hyvät, jotta laatikoiden sisuksen näkisi helposti.
Yöpöydälleni tarvitsin uuden valaisimen. Tämä yksilö ei ole ihan se mitä olin aiemmin katsonut, se on ilmeisesti lopetettu ja tämä olisi hyvin lähellä sitä, jonka olisin halunnut. Idea on aivan sama, mutta väri hieman eri.
Kuvassa näkyvät tikkaat ovat hyllykkö kylypuhuoneeseen, mutta itse haluaisin samalla idealla olevat sisustustikkaat tai juurikin tuollaisen hyllykön hieman matalampana ja isommilla tasoilla. Yhdessä blogissa näin kivan idean, jossa tuollaista hyllykköä oli käytetty yöpöytänä. Se oli minusta todella hauska ja samalla hieman erikoisempi idea!
Isojen säilytyslaatikoiden lisäksi tarvitsin myös pienempiä säilytyslaatikoita tai/ja purkkeja. Ja mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin Ikean God Morgon- sarjan erikokoiset yksinkertaiset purnukat.
Muutaman pienen naulakon tarvitsisin myös seinille lisää. Kuvan naulakoissa väri on juuri oikea, mutta haluaisin ehkä jotakin hieman sirompaa.
Uudet valkoiset lakanat olisivat myös kova sana, mutta jos en muita omaa mieltäni mielyttäviä löydä niin Ikeasta ainakin saa.

Tälläinen lista! Kaikkea pientä kivaa. Nyt pitäisi vain alkaa miettimään, koska olisi ensinäkin aikaa pienelle retkelle Ikeaan ja sitten toiseksi, koska ehdin kaikki unelmani toteuttamaan.
Onneksi nyt syksyn tullen arki rauhoittuu hieman tasaisemmaksi ja töissäkin saan säännöllisiä viikoja. 
Ja syksy- mikä ihana syy laittaa koti kuntoon ja viettää siellä paljon aikaa!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Sanoja seinälle

Nyt jatkoa sille alkuviikon tekstejä sisustuksessa.

Mulla on meinaa pienoinen kriisi yhden seinäni kanssa. Seinällä on ollut jo jonkin aikaa Marimekon Ananas- kankaasta tehty taulu ja nyt se alkaa jo kyllästyttämään.


Tämän taulun tekemistä mietin kauan ja kankaan valinta oli minulle todella suuri haaste. Mielestä kangas on todella helppo tapa tehdä taulu.
Ajattelinkin silloin joskus kun taulun tein, että vaihdan vain kankaan ja saan helposti uuden taulun. No seinällä sama taulu on ollut remontista asti ilman minkäänlaista muutosta. 
Nyt kuitenkin yksi ilta selailin netin ihmeellistä maailmaa ja minulle tuli inspis. 
Sanoja seinälle. Teksti. 


Jotain tuon tyylistä. Mutta kysymysmerkiksi syntyy millainen teksti? Mitä siinä lukisi? Millä fontilla? Ja mikä väri?

Mä olen nyt viettänyt muutamia aikoja (päiviä) näitä tekstejä katsellessa. Jollain lailla tiedän mitä haluan, mutta sitten kun alan katsomaan ja valitsemaan tekstejä pääni tyhjenee kokonaan.

Olen löytänyt paljon kivoja tekstejä, mutta niitä on niin paljon etten osaa päättää.


Nämä tekstit ovat Tarravimman sivuilta.
Mielestäni näistä ehkä kivoin on: 
"Pienet asiat tekevät elämästä suuren."

Tässäkin kollaasissa on koottu sekä englannin- että suomenkielisiä tekstejä, koska kielenkin valinta tuottaa minulle SUURIA ongelmia.




Nämä kuvat ovat taas Walldecor sivuilta. 
Näistä eniten mieleen on: 
"Maailmalle olet vain joku mutta jollekin olet koko maailma."

Tälläisiä olen katsellut. Onhan niitä vaikka kuinka paljon lisää, mutta nämäkin tuottavat jo ongelmia, suuria sellaisia. 

Yritän nyt miettiä tässä ja tehdä päätöksen mahdollisimman nopeasti. 

Sitä ennen haluaisin kuitenkin kysyä teiltä, että löytyykö kotoasi seinältä/seiniltä tekstejä? Ja jos löytyy niin millainen?

Olisi mahtavaa kuulla teidänkin mielipidettä tähän asiaan!

Loppun vielä aivan ihana teksti!

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Home Details

Muutamia yksityiskohtia kotoota. 
Vähän jotain erilasita kun aina vaan asuja ja muuta muoti hömppää.

Tässä postauksessa tekstejä, joita tykkään lisäillä sisustukseen ja vaihdella niitä aina kun kiinnostavan löydän. Tämä postaus on pohjaa myöhemmin tällä viikolla tulevalle postauksella, joka niinkin liittyy teksteihin.

Tervetuloa sisustukseeni tekstejen parissa.


Valkoinen Love- kyltti kirjahyllyn päällä. Niin suloinen ja kertoo kaikein mitä ihminen tarvitsee.


Yöpöydällä muutamia söpöjä pieniä yksityskohtia.
Söpö enkeli punaisine sydämineen, joka on lahja ystävältä. Sitten kaksi savesta tehtyä sydäntä, joissa toisessa sama Love teksti. 
Vihdoin ja viime myös Zara Homesta ostamani kehykset saivat täytetty, kun yksi ilta askartelin kehyksiin söpön tekstin. 
Yöpöydälläni on usein, jokin pieni liina ja vaihdan sitä vuodenajan mukaan. Talvella punaista ja keväällä/kesällä vihreää tai ruskeaa. Liinat joita käytän ovat usein Pentikiltä niin myös tämä kuvissa näkyvä. Nämä pienet liinat ovat oikeasti leipäliinoja, mutta käyvät yöpöydän liinan oikein hyvin.
Niin ja yöpöydän valaisimena toimii IkeaPentik- yhdistelmä eli jalka on Ikeasta ja varjostin Pentikiltä. Uutta valaisinta olen etsinyt jo jonkin aikaa, mutta tuloksetta.




"Herääminen on aina paras hetki vuorokaudessa.
Olitpa kuinka väsynyt tahansa tunnet sisimmässäsi, että mitä tahansa voi tapahtua. 
Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan, se ei haittaa pennin vertaa. 
Mahdollisuus on olemassa. 
Se riittää."

Sitten uusimpaan "teokseeni". Tauluun laukkujeni yllä, joka kuvaa ajatusmaailmaani aivan täydellisesti!


"Buy shoes 
and
Carry bags"


Niin söpö! Hieman ehkä jopa ällötävän vaalenapunainen, mutta kuitenkin niin ihana. 
Ensiksi ajattelin tilata kyseisen tekstin julisteena, mutta se meni liian vaikeaksi. Sitten päätin kokeilla tulostaa kuvan ja niinhän se vain onnistui, että siitä tuli taulu. 

Tälläisiä muutamia söpöjä tekstejä kotonani. Tekstejä, joiden avulla jaksan nousta aamulla sängystä ja jotka saavat minut hymyilemaään huonona päivänä. Juuri sitä hömppää jota rakastan!

Tykkäätkö sinä lisätä sisustukseen tekstejä?

Nyt MM-lätkää!!

Kesäistä keskiviikkoiltaa kaikille! :)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Työpöydälle täytettä!

Tässä kun nyt istun ja teen töitä/kirjoittelen blogia huomioni kiinnittyy väkisin työpöytäni vasempaan reunaan. Tällä hetkellä se näyttää tältä:



Tähän tyhjyyteen on tehtävä jokin muutos!
Syntymäpäiväkukkani kuolivat, itse tehty söpö sydän kulho huutaa tyhjyyttään ja kesällä ostettu valokuvakehys on vieläkin tyhjä.
En ymmärrä miten vaikee voi olla ostaa kaupasta kimppu kukkia tai kaivaa albumeista joku kaunis, vanha kuva.

Tämä tyhjyys tympii minua ja siksi päätin tehdä muutoksen, jonka lista on tässä:

Decoration to home


Aikalailla kaikki tarvitta jo pöydältä löytyykin siis esineet, mutta nyt niihin tarvittaisiin vain täytteet.

Se on minun osaltani helpommin  sanottu, kuin tehty... Onhan tuota listaa helppo katsoa ja päättää, että huomenna lähden kauppaan asioille, mutta sitten iskee se valinnan vaikeus. Ja se on toinen, ellei suurempi ongelmani. 

Noihin kehyksiin olisi kiva saada jonkin kollaasin tapainen motivaatio teksti. Ajattelinkin, että Dubaista voisin sellaisen metsästää. 
Tuoreet kukatkin ostan piristykseksi vasta reissun jälkeen. 

Sotasuunnitelma on nyt siis valmis ja sitten eikun toteuttamaan sitä!

Onko sinulla jokin alue, joka tarvitsisi hieman muokkausta tai täydennystä? :)

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Päivä ennen Joulupukkia

Aatonaatto.
Kyllä aika menee nopeasti!! Siis kun mietin missä olin viime vuonna tähän aikaan. Olin lentokoneessa matkalla kohti Malesiaa ja Langkawin saarta. Viimeiset kaksi vuotta olen ollut matkalla, mutta tänä vuonna saan syödä kaikkia ihania jouluherkkuja ja ihastella juuri sisälle tuodun kuusen tuoksua. Aika luksusta jos niin voi sanoa.

Muutamat lahjat perheelle pitää vielä paketoida, mutta ystävien lahjat sain kaikki tänään toimitettua perille. 
Ehdin jopa BodyPumpiin. En jaksa ottaa mitään suurta stressiä tästä Joulusta, jos jotain on unohtunut niin olkoon... :DDD

Näissä merkeissä siis tänään.

Viimeiset kaupasta haetut Hyasintit Aalto-maljakossa sievästi laitettuna ;)

Kynsiin vaihteeksi ihan tavallista lakkaa. Punaista Joulun kunniaksi!

Lahjapaperia, lahjapaperia, lahjapaperia... :DD

Ja nyt ilta jatkuu kuusen koristelun merkeissä.


Ihanaa illan jatkoa kaikille!! Älkää stressatko liikaa!! :)

torstai 6. joulukuuta 2012

6th of december

Aluksi toivotan jokaiselle oikeen ihanaa Itsenäisyyspäivää! Suomi on saanut jo ikää kunnioitettavat 95 vuotta. 
Illalla päivää juhlistetaan vielä Linnssa, jossa Sauli ja Jenni ottavat vieraansa vastaan. Kodeissa kokoontuu pukuraati ja huomenna lehtien otsikot täyttyvät onnistuneista ja niistä vähemmän onnistuneista juhlapuku valinnoista. 

Oman Itsenäisyyspäivän aloitin BodyPumpilla, joka noh... Olisi voinut mennä paremmin... :DD 
Sitten avasin joulukalenterini ja sain sinivalkoista Suomi suklaata.
 


Laitoin kotia joulukuntoo. 
Eilen kaupasta mukaani tarttui Sypressi, joka toimittaa joulukuusen virkaa. Se sai ylleen bligbling- valot ja nyt se koristaa kauniisti työpöytääni. 



Ikkunaan se tavallinen... 




Ja yöpöydälle punainen liina ja hellyyttävän söpö enkeli, joka on muutaman vuoden takainen lahja ystävältä. 




Nyt kirjan pariin ja illemmalla seuraamaan Linnan juhlien näyttäviä pukuja.

Ihanaa Itsenäisyyspäivän jatkoa kaikille!! :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Naantalista

Tämä Naantalista postaus oli tarkoitus tehdä jo eilen, mutta aivoni eivät olleet palanneet vielä arkeen lyhyen "loman" jälkeen, joten tässä se nyt tulee!! :D

Viikonloppuni siis vietin Naantalin Kylpylässä 50-vuotis juhlia viettämässä. Meitä oli iso porukka koolla ja kuten sanasta iso voi arvata oli meno sen mukaista! :D
En halua, että tämä juttu kuulostaa sellaisesta päiväkirja kirjoutukeslta, mutta sellainen tästä nyt taitaa tulla joten koittakaa jaksaa...





Launataina heti kun saavuimme kylpylään, reilun 2 tuntin ajon jälkeen laitoimme kylpytakin niskaamme ja suuntasimme kylpylän puolelle altaille. Vesi oli ihanan lämmintä totuttuun uimahallien vesiin verrattuna ja siellä viihtyi tunnin jos toisenkin. Kuvien ottaminen jäi allasparatiisin puolella vähän heikosksi, joten kuvia tässä nyt ei valitettavasti ole.

Kylpyilyn jälkeen kaikilla on huutava nälkä joten eikun huoneeseen valmistautumaan iltaa varten. :D

Söimme Le Soleil- nimisessä ravintolassa. Ruokalista pursui erillaisia aasialais henkisiä annoksia ja vesi tuli kielelle saman tien. Pelkkä tuoksu ravintolassa muiden annoksista oli viedä kielen menneessään.
Ruokaa sai tilata joko listalta tai hakea annoksensa Ála Carte- pöydästä, joka notkui erillaisia herkkuja! Itse päädyimme kuitenkin ruokalistaan.



Itse söin ulkofilettä, joka oli todella hyvää. Pelkästä kuvastakin tulee vesi kielelle! :D Minä fiksuna sitten menin syömään kaikki chilit ja täytyy kyllä sanoa että vettä meni lasi jos toinenkin sen jälkeen. Tästä siis opin etten syö chiliä enään. :D

Itse jätin jälkiruuan kokonaan välistä, en kyllä tiedä miksi sillä olen suuri jälkiruokien ystävä. Mutta ehkä se chili edelleen poltteli suussa niin pahasti ettei makeeta oikeen tehnyt enään mieli. Muilla kuitenkin oli tämän näköistä:



Passionkohokas


Hedelmiä


Ja suklaakakku, joka olisi ollut myös minun valintani! :D

Ruoka oli taivaallista ja ravintola ihanan viihtyisä.


Niin ja sitten lauantai-illan asu:




Päällä oli Vero Modan tummansininen mekko ja neule. Unisan mustat korkkarit, koruijen kera. Ja olalla tietenkin aina ihana Louis Vuitton. :D

Kuvat näyttävät todella huonoilta ja sumuisilta, joka saattaa johtua peilin kautta otetuista kuvista. Toivotaan, että saatte selvän! :)

Sitten vielä asia johon kiinnitin erityisesti huomioni. Nimittäin sisustukseen!





Tässä nyt muutama poiminta ihanasta sisustuksesta. Joulua oli tuotu sisälle kuusilla ja valoilla, jotka olivat laitettu hillitysti ympäri rakennusta.


Kaikin puolin viikonloppu oli todella onnistunut ja rentouttava.

Tästä taisi tulla nyt pisin postaus, jonka olen tehnyt ja vielä olisi jotain mitä haluaisin kertoa, mutta säästän nyt teitä hyvät lukijat vähän tiivistetymmällä versiolla.

Oikeen mukavaa iltaa ja hyvää alkanutta viikkoa! :)