Näytetään tekstit, joissa on tunniste unelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unelmat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2013

Ostoslistalla

Monissa blogeissa onkin jo näkynyt ostoslistaa syksyksi. Munkin oli pakko koota oma listani ja tältä se näyttää.




Syksyksi/alkutalveksi klassinen kevyttoppatakki olisi ehdoton. Ohut, mutta niin lämmin ja mukava. Myös uudet mustat saappaat ovat kovassa etsinnässä. Olisin tarvinnut uudet saapikkaat jo viime talvena, mutta koska en osannut päättää monien ihanien väliltä, kengistä ehti omat kokoni loppumaan. Tänä vuonna yritän saada saappaat hommattua ja itse asissa olenkin jo muutaman hyvän vaihtoehdon löytänyt. Nahkasaappaiden lisäksi olen haaveillut jo pitkään nahkatakista. Minulla ei ole koskaan ollut edes tekonahkatakkia ja nyt voisi olla korkea aika hankkia aito. Asialla ei kuitenkaan ole hengen hätä ja jos en tänä syksynä nahkatakkia löydä se ei haittaa. Nahkatakin lisäksi myös farkkutakki on sellainen vaate, jota en ole koskaan omistanut. Tälläkään asialla ei ole mikään kiire, mutta jos hyvän mallin löydän voin sen kotiuttaa.
Punaisia housuja olen haaveillut jo keväästä asti, mutta päätin luovuttaa ja ostinkin kesäksi punaiset shortsit. Nyt syskyn tullen himo punaisten housujen perään on kasvanut. Saa nähdä miten käy!
Mulberryn Tamaran ja Tree Wrapin väliltä mietinkin täällä. Nyt kuitenkin päätös on tehty, mutta pidän teitä vielä hetken aikaa jännityksessä, koska huivi kotiutuu vasta muutaman viikon päästä.
Toinen asuste, josta haaveilen on Marc by Marc Jacobsin Katie rannekoru. Tämän päätin kuitenkin ostaa itselleni joululahjaksi, joten sitä joudun vielä hetken odottamaan.

Sitten check- tuotteet. Tämä postaus on ollut minulla jo ties kuinka kauan luonnoksissa ja kerrankin olen ryhtynyt tuumasta toimeen ja tehty ostoksia. 
Omat ihanat Nike Freet esittelenkin jo täällä. Ne oli kyllä nappi ostos!
Viime syksyn burgundy villitys on villinnyt minua vielä tänäkin vuonna, tällä kertaa neuleen muodossa. Kaupoilla pyöriessä H&M:ltä löysin alesta täydellisen perusneuleen ja juurikin burgundyn värisenä.
Mangon nettisivuilla olen himoinnut jo pitkään puuvillaista neuletta ja eilen Mangossa pyörähdettyäni sain tämän ihanan neuleen viimein itselleni.
Tästä listasta jäi vielä uupumaan printti t-paita, jonka löysin tänään itselleni Lindexiltä.

Ajattelin esitellä nämä ostamani tuotteet erillisessä postauksessa kunhan vaan saan tuotteet kuvattua. ;)

Tälläistä siis minulla on ostolistallani syksyä ja talvea varten.

Mitä sinun listaltasi löytyy? Onko meillä joitakin samoja juttuja?

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kesäkengät

Kovaa vauhtia lähestyvä kesän on saanut minut käymään vaatekaappiani läpi ja siinä samalla kenkiä. Kun laittaa vaatteita pois pitää niiden tilalle ostaa uusia ja tämä ihan sama koskee myös kenkiä. Nyt siis kun olen laittanut monta kassi vaatteitta ja kenkiä pois on ihan kohtuullista ostaa yhdet uudet kengät tilalle. 

Kesäksi olen ajatellut jotain, missä olisi hieman korkoa ja jotain sellaista seilori-henkistä. Kiilakorollista.
Nyt olen etsinyt kyseisiä vaatimuksia täyttäviä kiilakorkokenkiä ja kokosin nyt kollaasin ne minua eniten miellyttävät.





Näistä kengistä ehkä kaikkein seilori-henkisimmät ovat nuo Tommy Hilfigerit, ylhäällä oikealla. Kyseistä kenkää saa myös punaisena, mutta itselleni sininen olisi käytännöllisempi. 
Tästä nelikosta minua miellyttävät kolmee kenkää ehdottomasti eniten: Tommy Hilfigerit (1 ja 2) sekä Uggit (3) eli siis kolme ensimmäistä.
Mitkä sitten olisivat ne kivoimmat?
Ehkä Tommy Hilfigeri (2) tai Uggit (3), mutta en taaskaan osaa päättää.

Mitkä ovat eniten sinun mieleesi?

Vielä loppuun pahoittelunu erittäin huonosti päivittyvästä blogista, joka on täysin kirjoittajan vika. Tämä viikko loppuun ja ensi viikon alku ovat itselläni todella kiireisiä, joten sen takia blogissa saatta olla hieman hiljaisempaa. 
Mutta onneksi kahden viikon päästä kiireet ovat ohi ja saan rentoutua oikein kunnolla. Pidän tänä vuonna lomani jo heti alkukesästä ja sitten loppukesän teen töitä. Viikonloppuna sain myös varattua itselleni matkan kesäksi, mutta olkoon se vielä salaisuus. Kerron sen teille myöhemmin...

Ihanaa tiistain jatkoa kaikille! :)

Kuvat: Brandos

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Musta vai Oak?

Nyt on taas muutama viikko viimeisimmästä sunnuntaiaamun haavelu- postauksesta vierähtänyt, mutta kuluneella viikolla tuli päähäni taas yksi laukku. Pakko jakaa se teilleki ja kysyä mitä mieltä olette tällä kertaa.

Tämä laukku ei ole mikään tämän viikon päähän pisto vaan olen kyseistä Mulberryn Oversized Alexaa miettinyt jo pidemmän aikaa. 
Nyt se vain tuli ja jäi päähäni lopullisesti.

Kesällä luultavasti olisi uuden hankinnan aika ja tämä Alexa täyttäisi kaikki kriteerini: sopivan kokoinen(kävisi työlaukkuna), kaksi hihnaa joista molemmista voi kantaa, tietenkin kaunis ulkonäkö ja kestävä laatu.


Mulberry Oversized Alexa Black or Oak


Mutta sitten se kysymys johon haluaisin kysyä myös teidän mielipidettänne: musta vai oak?

Oma kokoelmani tarvitsisi kipeästi mustan laukun, mutta onko Alexa kiva mustana. Olen aina ajatellut Alexan juurikin tuon Oakin värisenä.
Tämä on sitten tätä ikuista miettimistä kumpi väri olisi kivempi. Omasta mielstäni ehkä kuitenkin pitäisi miettiä, että kumpi olisi käytännölisempi.
Minulla se olisi musta.

Kumman värisenä sinä ottaisit Alexan: mustana vai oakina?

Tästä päivästä on tulossa todella kaunis. Vietetään siis ihana sunnuntai! :)

perjantai 3. toukokuuta 2013

Raitaa mekkojen muodossa

Mulle on taas tullut yksi toive lisää ostoslistalleni..
Taas jälleen kerran raitaa! Ihan kuin sitä ei jo olisi...
Tällä kertaa mekon muodossa. Mulle tuli niin kamala himo sini-valko raidalliseen mekkoon, ettei mitään rajaa. 
Itse olin kerrankin nopea ja päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen enkä jäädä miettimään niin kuin yleensä. Mä olen siis jo oman yksilöni löytänyt, mutten vielä paljasta millaisen.
Kokosin nyt kollaaseiksi ne netistä löytyneet mekot, jotka miellyttivät omaa silmääni enite ja joukossa on myös omani. 






"Kotimaisia" mekkoja ylin ja toinen kollaasi ja viimeisessä on sitten yksi GAP:in mallistosta. Mielestäni kotimaisista kivoin on ensimmäisen kollaasin Henri Lloydin mekko, sekä Lindexin raitamekko. Siinä minua kyllä ihmetyttää hieman tuo hihojen pituus... 
Mutta GAP:in mekko on juuri sellainen, jollaisen nyt haluaisin: rento, mutta tyylikäs ei liian istuva, mutta istuva kuitenkin. Ja mitä minä ymmärän hihoista ne saa myös pitkiksi, joka toisi mekolle pidemmän käyttöajan. 

No siinä oli taas raitaa! 

En millään enää malttaisi odottaa, että sää lämpenisi ja voisi alkaa jo oikeasti käyttämään kevyempiä vaatteitta. 
Olen kyseisen raitamekonkin ympärile jo suunnitellut ties kuinka monta asua- toivottavasti pääsen kohta toteuttamaan niitä. 

Paljastan teille myöhemmin minkä mekoista olen jo vaatekaappiini saanut.

Saa nähdä millainen viikonloppu on tulossa, sillä sain itselleni aika pahan kevätflunssan. Tähän flunssaan vielä tukaluutta tuo myös siitepöly, jolle olen pahasti allerginen. No, tämä on oiken hyvä syy ottaa rauhassa. Toivottavasti menisi vain pian ohi!

Sellainen toukokuun alku sitten!
Toivottavasti teillä kaikilla on alkanut toukokuu myös mukavasti, tai siis ainakin ilman flunssaa!? :)

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! :)

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Yksi unelma lisää...

Jatketaan näitä sunnuntaiaamuja samalla linjalla kuin viime viikollakin. Haaveilla.

Tässä viikolla keksin taas yhden laukun. Tai oikeastaan olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa...
Tavallinen laukku pienellä mausteella. 

Louis Vuittonin Mon Monogram Speedy 35. 


Edestä


Takaa
Tälläistä olen LV:n sivuilla suunnitellut, mutta toinen vihtoehto on seuraavanlainen:



En tiedä kumpi olisi kivempi, noilla vinoilla viivoilla vai suorilla keskellä. 

Olen aika kauan miettinyt LV: klassiko Speedyä, mutta viime aikoina monet ovat myyneet kyseistä mallia pois, joten omakin innostukseni laantui. Nyt kuitenkin löysin tämän Mon Monogramin ja sydämeni suli. 
Omasta mielestäni Speedy on tavallisena Speedynä tavallinen. Se vain on Speedy. That´s it! Mutta nämä värit tuovat siihen jotain sellaista mistä pidän. Sellaista, että tämä farkku- laukku on vielä enemmänkin farkku- laukku, täydellinen sellainen. 

Tähän Mon Mongramiin saa siis valita oma mielen mukaan kaksi väriä ja sisävuori tulee sitten toisen valitun värin mukaan. Laukusta saa siis todella persoonallisen. Halutessaan laukkuun saa myös nimikirjaimet. 

Värivaihtoehtoja, sekä raitojen asettelua.

BagMiss- blogin Alma oli käynyt tilaamassa itselleen Keepallin Mon Monogramina ja kerto laukun olevan valmis kuukauden päästä tilauksesta. 


Mulle tuli nyt aivan kamala himo tähän laukkun. Ja luulen myös, että koko 35 olisi hyvä.

Mitäs sanotte tähän sunnuntaiaamun haaveeseen?
Mikä Speedyn koko olisi mielestäsi paras: 25,30,35 vai 40?
Entä millä väreillä ottaisit laukun itse?

Kyseistä laukkua saa myös Speedyn lisäksi Neverfullina, Speedy Bandouliére, Keepallina, sekä matkalaukkuina. Vaihtoehtoja siis löytyy! :)

Tämän unelman myötä ihanaa sunnuntaiaamua jokaiselle! :)

Kuvat: louisvuitton.com

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Just two dreams...

Sunnuntaiaamuna on ihana herätä kaikessa rauhassa, laittaa itselleeni ihana aamiainen ja vielä pienoisessa tokkurassa haaveilla. Haaveilla muutamasta ihanasta materiaalisesta unelmasta. 
Mulla on tällä hetkellä kaksi unelmaa. Kaksi aivan mahtavaa ja kaunista unelmaa, joiden väliltä en osaa päättää.

just two dreams



Toinen on Louis Vuitton Alma, josta en aluksi pitänyt ollenkaan mutta niin vaan se sydän lämpenee. Alman haluaisin Monogram Verniksenä, Amarantena, tumman luumun sävyisenä.  

Ja toinen laukku on Mulberryn Oversized Alexa. Tämä laukku on mielestäni Oakin värisenä ainoa ja oikea ja sellaisena minäkin sen haluaisin.

Mun sydän on aivan sulanut näihin kahteen laukkuun ja mä en tiedä mitä pitäisi tehdä?

Noh, tälläisi haaveilla on ainakin täydellistä aloittaa tämä aamu.

Mistä laukusta sinä haaveilet?
Tai kumpi on enemmän mieleesi Alma vai Alexa?

Oikeen ihanaa päivää kaikille!
Palaillaan illalla liikuntojen parissa.

Kollaasi: Polyvore

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hento vaaleanpunainen

Asua jälleen pienen tauon jälkeen.
Tällä kertaa hentoa vaaleanpunaista yhdisttynä mustaan.

Neule//Zara
T-paita (alla)//H&M
Farkut//Cubus
Kengät//Lacoste
Kello//Gant




En jaksanut odottaa enää päivääkään tuon vaalean neuleen esilleottoa talven jäljiltä. Vaaleat neuleet ovat varma merkki keväästä tosin aurinko saisi tulla tuon kamalan harmauden tilalle!

Sellaista simppeliä tällä kertaa!

Kivaa torstaita kaikille. Enää huominen ja sitten onkin taas viikonloppu :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Helpotusta matkakuumeeseen

Mulle tuli tänään aivan kamala matkakuume! Sen lievittämiseksi piti katsella helmikuisia Dubain kuvia.

Mulla oli kuvaamisen suhteen kaksi pahetta: omien varpaiden kuvaaminen ja toisten laukkujen kuvaaminen. 
Saatte nyt katsella sitten niitä.






Todella tyhmä tapa, mutta minkäs sille voi... :DD

Toinen on vielä tyhmempi tai oikeestaan pahempi.


Chanel

Chanel x2

Céline

Chanel

Louis Vuitton Alma
Sellaista! 
Voitte vain kuvitella miten kivaa matkaseurallani oli. "Hei odota vähän aikaa, mun pitää ottaa kuva tosta täydellisestä laukusta!" 
"Hei älä nyt tuu kuvaa, ku kuvaan omia varpaitani!" :D

Joo...

No mutta näiden kuvien katseleminen lievitti hieman matkakuumettani- se oli tärkeintä!

Onko teillä matkakuumetta?

Olisi ihana päästä edes viikoksi pois tämän märän kevään keskeltä.

Kivaa tiistaita!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Finally i got my peplum!

Otsikko kertookin jo varmasti kaiken, mutta pakko vielä kertoa tarinaa.... :DD

Jokunen aika sitten esittelin teille ostoslistaani kevääksi, jossa kerroin tarvitsevani tai oikeastaan haluamani peplumin. Viikko sitten perjantaina Valkoista ja keltaista- postauksessa vihjailin tai oikeastaan kerroin, että olin käynyt ostamassa itselleni palkinotpaidan. Valkoinen palkintopaita.



Viime syksynä ja nyt keväänä kaupat ovat olleet pullollaan peplumeja, mutta yksikään niistä ei ole ollut sopiva minulle. Viime perjantaina se ihme sitten vihdoin ja viimein tapahtui. Minä lähdin kaupasta peplumin kanssa!!


Tälläinen valkoinen unelma sitten sinne kassiin lähti.
Paita oli pakko heti tällä viikolla pukea päälle ja koota sen ympärille asu, joten tässä olisi ensimmäinen asu peplumin kanssa.



Paita//BikBok
Farkut//Cubus
Kengät//DinSko
Laukku//Global

Mielestäni paita on itsekseenkin todella kaunis ja vaikka pidänkin yksinkertaisista asuista kaipasi tämä paita rinnalleen jotain.

Kaulakoru//Lindex
Rannekoru//KappAhl



Kuvassa näkyy paidan hieman erikoinen materiaali.
Voitte vain arvata miten iloinen tämä tyttö nyt on!

Vaikka kollaasissa peplum oli mustana ja hihattomana pidän kuitenkin paljon enemmän tästä valkoisesta väristä ja 3/4 hihoista.

Nyt yläosista kolme on vielä hankkimatta. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Red

Muutama viiko takaperin esittelin teille ostoslistaani kevääksi ja yhdessä kollaasissa oli housuja joita tarvitsisin. Yhdet niistä oli värikkäät. Silloin en vielä tiennyt mikä väri olisi paras tai ehkä käytännöllisin. Nyt ajatus värillisistä housuista on muhinut päässäni jo jonkin aikaa ja hiljalleen alan tietää mikä väri olisi minulle ja muille vaatteilleni paras. Miltä kuulostaisi punainen?
Mä innostuin punaisesta aivan valtavan paljon! Innostuin niin paljon että väsäsin jopa kollaaseja.


red pants


Päiväksi, töihin, kaupungille minne vaan pukisin punaiset housut näin.
Raitapaita (yllätys!!) housujen kavereiksi, valkoiset Conssit, Neverfull, muutamat hopeiset korut ja helmet korviin. Mielestäni niistä syntyisi ihana seilori- henkinen asu! Punaista ja raikasta raitaa!


red pants at the evening

Siistimmäksi asuksi, vaikka illanistujaisiin punaisten housujen kaveriksi laittaisin tummansinisen bleiserin tai löysähkön siistin valkoisen paidan, mustat balleriinat tai korkkarit, Pochette ja muutamat korut.


Mä innostuin näistä punaisista housuista nyt aika paljon!
Katselin vähän netin valikoimaa ja H&M:llä olisi taas yhdet hyvän näköiset ja hintaiset pökät. Kun menen taas kaupoille joku päivä pitää käydä katsomassa josko H&M:llä sattuisi vaikka tätä mallia olemaan. Tai jotain muuta, kunhan vain on punainen!



Tälläinen päähän pisto tällä kertaa. Aika pahan laatuinen sellainen.

Mitä sinä sanoit punaisista housuista?
Vai suositteletko ihan jotain muuta väriä?

Kivaa keskiviikon jatkoa ihanaiset! :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Raitaan hullaantunut

Nyt taas yksi asu, jossa on uusi Dubaista ostettu raitapaita. 

Paita//Victoria´s Secrets
Housut//GinaTricot
Tennarit//Converse
Laukku//Longchamp




Ja pitihän sitä taas ostaa lisää raitaa vaatekaappiin, ihan kuin sitä ei jo entuudestakaan olisi. Tämä ihana paita löytyi Victoria´s Secretiltä.
Mä vaan olen rakastuntu raitaan aivan VALTAVAN paljon, minkäs sillee voi... :D
Ja nytkin on ostoslistalla lisää raitaa. Millon mulle riittää?

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! 
Toivottaa raitaan hullaantunut

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Valkoista ja keltaista

Nyt on paras olo vähään aikaan!
Kahden viikon kamala stressi on nyt ohi ja viikonloppu voi vihdoin alkaa. Sellainen viikonloppu ettei tarvitse tehdä mitää ylimärääistä, mitään sellaista mikä ei huvittaisi. Saa vain olla! Aivan mahtavaa!

Tänään on ollutki todella kiva päivä. Pääsin töistä hyvissä ajoin kotiin ja sen jälkeen pyörähdin kaupoilla ostamassa itselleni palkinto-paidan. Kun pääsin kotiin postilaatikossa odotti keltainen kuvasta- voitte vain arvata mitä ihanaa ensi viikolla onkaan.







Hihii, kyllä Hullut Päivät!
Nyt alan opiskelemaan tuota paksua lehteä läpi, mitä kivaa löytyisikään.
Uusista paidoista asuja myöhemmin!

Mahtavaa viikonloppua myös teille kaikille!!! :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Ihanan keväinen uusi mallisto

Kollaaseja tulee nyt tiuhaan tahtiin, mutta minkäs teet kun on paljon ihailtavaa.
Hankintoja kevääksi postauksessa esittelinkin teille jo ostoslistaani ja nyt olen löytänyt yhden kaupan josta saisi ainakin muuutamia ihania vaatekappaleita.
KappAhllille ilmestyi muutama viikko sitten Hampton Republic- mallisto.


 Kävin katsomassa sitä kaupassa ja nyt olen kuolannut sitä netissä monena iltana. Tykkään siitä kovasti!
Poimin kollaaseihin minua kiinnostavat vaatteet


Raitaa, raitaa, raitaa ja vielä vähän raitaa!! Tarvitseeko muuta enää sanoa. Olen myyty!!
Vaaleet neuleet ovat todella kauniita myös ja kauluspaita jota saa myös valkoisena on ihastuttava.


Kesäksi olisi taas tarpeellista saada siistit shortsist ja mallistosta löytyivät nekin. 
Vaikka kollaasin rannekoru ei juuri ole sitä omaa tyyliäni ihastuin siihenkin. Ja tuo kevyt untuvatakkikin on todella ihana!

Voisin ottaa melkein koko malliston itselleni.



Niin kuin olettekin jo varmasti ymmärtäneet tykästyin tähän kyseiseen mallistoon kovasti. Nyt täytyykin alkaa vain miettimään, että minkä/mitkä noista ihanuuksista kotiuttaisin.

Mielestäni kyseisen malliston tuotteet eivät ole pahan hintaisia, mutta nykyään on todella tarkka tuotteiden materiaaleista joten pitää ensiksi tehdä pieni retki tuoteselosteihin ja vasta sen jälkee miettiä mitä ostaisi.

Tyykkätkö sinä KappAhlin Hampton Republic mallistosta?

Tarkka silmäisimmät varmasti huomasivat, että viime viikon liikuntoja ei näkynyt sunnuntaina. Tällä viikolla on tulossa kunnon pläjäys kahden viikon liikuntojen muodossa. Pääsiäinen sekoitti pääni täysin, niin sen takia pieni muutos totuttuun kaavaan.

Aurinkoista tiistain jatkoa kaikille!! :)