tiistai 12. maaliskuuta 2013

VIELÄ kaksi päivää Dubaissa

Voi apua mikä kamala virhe onkaan sattunut!!!!
Olihan meillä vielä kaksi päivää Dubaissa. Eivät ne siis vielä siihen loppuneet! Kamalaa en yhtään muistanut, että kaksi päivää oli vielä jäljellä.
Mutta nyt siis kaksi viimeistä päivää ennen kotiin lähtöä.

Toisena päivänä lähdimme Mall of the Emiratesiin. Sielläkin on kauppoja vaikka millä mitalla.




Kyseissessä kauppakeskusksessa on myös laskettelurinne ja kaikkea muuta kivaa pienessä pakkasessa.




Söimme valtavan suuret juustokakut, kun katsoimme ensikertalaisia mäessä.


Ja päivän asu!





Samaa kaavaa jatkettiin: altaalle ottamaan aurinkoa ja sitten illala syömään tämän näköisenä.




Päädyimme hoteliamme lähimpänä olevaan kauppakeskukseen ja yhteen sen ravitoloista, joka oli todella hyvä sekin.

Hotelliltamme kesti kävellä noin 10 minuuttia kyseiseen kauppakeskukseen ja minä olin aivan taivaassa. Siellä oli kaikki kaupat, mitä vain noin lyhyeltä kävelyltä voi toivoa. Vuitton, Chanel, Prada.... KAIKKI!!

Tämän pitäisi olla nyt viimeinen postaus päivistä Dubaissa, mutta kaikkea muuta kivaa on vielä tulossa.

Mahtavaa tiistaita! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni.