torstai 10. tammikuuta 2013

Uudistusta

Blogia on tullut kirjoitettua jo reilut puolitoista vuotta (noin, ainakin) ja huomaan miten samalaisia juttuja viikosta toiseen tänne kirjoittelen. Totta kai, jokainen blogi on hyvin paljon kirjoittajansa näköinen ja mitä ideaa siinä olisikaan, että jokainen bloggari kirjoittaisi samanlaisia juttuja. Se olisi todella tylsää! Tai itse en ainakaan jaksaisi lukea kuin yhtä blogia.
Tätä asiaa olen miettiny jo jonkin aikaa ja nyt ajattelin tehdä sille jotain.
Olen siis ajatellut uudistaa Day´s Glamouria kolmella eri tavalla:

1)Pidän ainakin kaksi kyselyä joihin te lukijat saatte vastata ja niiden myötä vaikuttaa blogin sisältöön. 
Kyselyjen jälkeen seuraa arvonta. 

2)Koska liikunta on minulle nykyään entistäkin tärkeämpää se tulee näkymään blogissa yhä enemmän. 
Jokaisen viikon lopuksi (sunnuntaina) teen yhteenvedon viikon treeneistä. Näin te näette mitä olen tehnyt ja enne kaikkea itse näen konkreettisesti miten/mitä olen viikon varrella liikkunut ja mitä parannuksia teen uuteen viikkoon. 

3) Ja kolmantena blogin ulkoinen olemus.
Tarkkaavaisimmat ovatkin jo ehkä huomanneet, että muutamia pieniä juttuja olen säädellyt ja jotain pientä tulee ehkä vielä tapahtumaan. 

Nämä kolme asiaa nyt ainakin, mutta jotakin ylimääräistä saattaa jossain vaiheessa.

Jos teillä on jotain uudistusideoita niin antaa tulla vaan- kaikki otetaan ilolla vastaan! :)

Kiitos yhteistyöstä jo näin etukäteen ja kivaa torstai-illan jatkoa!



Kuva: keepcalm

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä!:) Katoin just ja olet muuten kirjoittanut jo melkein puoltoista vuotta!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!! :)
      Mitäköhä mä oon taas aatellu...?? Voi terve!! Kiitos tästä!
      Mäpä korjailen! :)

      Poista

Kiitos, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni.