keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Klassikko huivin hapsut

Mä olen sellainen ihminen etten kovin pienestä ongelmasta valita,ainakaan vaatteiden tai asusteiden suhteen, mutta nyt on sellainen juttu, että pari valittua sanaa pitää kyllä sanoa. Kirjotan tästä aiheesta sen takia, että kuulisin myös teidän mielipiteitänne.

Kun ostin Mulberryn klassikko huivin itselleni joululahjaksi en olisi voinut koskaan kuvitellakkaa, että joutisin siitä jotain ikävää sanomaan. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne. 


Tästä asiasta kirjoitan siis tänne blogiin, koska haluaisin kuulla onko teillä ollut ongelmia Mulberryn tuotteiden kanssa.

Oma huivini on ollut minulla käytössänoin kolme kuukautta, mutta ei läheskään joka päivä. Ehkä noin kaksi kertaa viikossa. Väillä ei edes sitä!

Seuraavissa kuvissa ongelmani näkyy hyvin selkeästi



Huivin toisessa päässä olevat hapsut ovat kiinni ja toisen pään hapsuista monet ovat alkaneet aukeamaan.



Pää, jossa siis hapsut ovat vielä kiinni on pää, jossa Mylberryn merkki ja se puu.


Tiedän paremmin kuin hyvin, että hapsut alkavat aukeamaan kun huivi on käytössä. Se kuuluu huivin elämään.
Mutta tämä huivi on sentään Mulberry ja ikää sillä on se hieman noin kolme kuukautta. Mielestäni tälläistä ei kuuluisi tapahtua.
Edes halvempien H&M:n huivien hapsut eivät ole auenneet näin paljoa.

Nyt jos omistat Mulberryn huivin tai vaikka et omistaisikaan haluasin kysyä voiko näin nuorelle huiville tapahtua näin? 
Onko omasta huivistasi hapsut alkaneet purkautua?
Tai onko sinulla jotain muuta sanomista Mulberrystä?

Muuta valittamista tästä huivista ei ole, mutta tämä asia on sellainen joka ottaa päähän aika pahasti.

Tälläinen avautuminen tähän keskiviikkoon! :DD
Kivaa iltapäivän jatkoa :)

2 kommenttia:

  1. Heippa!

    Oli pakko kommentoida tähän, että ei ole mun mielestä normaalia!:o Mulla on samainen huivi (tosin se vanhempi, ja ilmeisesti laadukkaampi malli, joka on kokonaan villaa), ja siitä on kyllä hapsut alkaneet aukeilemaan, mutta kyseessä on sentään about neljä vuotta vanha huivi jo!! Eli kolme kuukautta vanhassa huivissa en tuollaista katselisi:/ Tosi kurja juttu.. Tiedän että sinne Mulberrylle on ahdistavaa mennä, mutta kannattaa käydä kysymässä että onko ihan normaalia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos kommentistasi lili!!! :)
      Tämä on todella inhottava juttu... :/ Mylberrylle on todellakin ahdistavaa mennä, mutta yritän nyt saada itseäni niskasta kiinni, ryhtyä tuumasta toimeen ja mennä kauppaan.

      Poista

Kiitos, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni.