lauantai 12. toukokuuta 2012

Onnellinen rahan kuluttaja

Loppu viikko meni itselläni niin nopeasti, etten ole teille ehtinyt postauksia tekemään, vaikka se oli tarkoitus monena päivänä. Nyt olen niin onnellinen, että on pakko tulla teillekin hehkuttamaan.

Voisin taas puhua mekosta. Gaala josta olen puhunut aiemminkin on jo tulevana tiistaina ja mekon hankinnan kanssa menasi tulla kiire. Onnekseni kaikki kuitenkin muuttui tänään, sillä se ihana mekko löytyi. Mekko ei ole kumpikaan niistä, jotka olen täällä teille esitellyt vaan aivan joku muu. 
Tänään viimeinen toivoni oli Helsingin kaupat. Kiersimme kauppoja ystävieni kanssa ja sitä oikeaa ei vain meinannut löytyä. Kaikki mekot olivat samoja, joita olin katsellut kauppakeskuksessamme. Välillä meinasin heittää hanskat tiskiin ja sanoa, että minulle riittää.
Sitten keksin mennä Zaraan ja tälläkin kertaa se osottautui aarreaitaksi. Ja sitten se ihana mekko löytyi.




Kuvat ovat huonoja, nopeasti otettuja, mutta eiköhän niistä näe millainen mekko on kyseessä. Ah, se todella oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olen niin ONNELLINEN!!!
Mekkohan on itsessään hyvin "tavallinen", mutta ajattelin asustaa sitä juhlavammaksi. Laitan teille sitten ensi viikolla kuvia kokonaisuudesta.

Vaikka reisumme Helsinkiin olikin todella pikainen ehdimme käydä monessa eri liikkeessä. Yksi liike, jossa ei pahemmin tule käytyä on Gina Tricot ja sinne eksyimme tänään. Tämä eksyminen oli todella hyvä, sillä mukaani lähti taas kerran uudet housut.



Maastonvihreät vai armeijanvihreät todella istuvat  farkut. Juuri sellaiset millaisia olenkin etsinyt. Oli pakko ottaa mukaan, koska koko oli juuri täydellinen ja osuivat sopivasti silmään. Onneksi menimme Ginaan, vaika en siitä erityisemmin pidäkkään.

Voitteko kuvitella miten onnellinen olen!? :DD Ihanaa!!!

Rautatieasemalla jaettiin neilikoita kaikille naiselle huomisen Äitienpäivän kunniaksi. Minäkin sain omani, vaikkein äiti vielä olekkaan. :D


Nyt tämä ihanan värinen kukka koristaa yöpöytääni.

Monta postausta olen teille jo miettinyt valmiiksi ja kuvia on napsittu joka asiasta. Nyt vain yritän koota mieleni ja tehdä teille ensi viikkolla jokin hieman erillaisen postauksen. Viime postaukset kun ovat olleet hieman tylsiä. Ainaista ostosten esittelyä.

Nyt minä vaikenen ja toivotan jokaiselle ihanaa ja rentouttavaa lauantai-illan jatkoa! :)

1 kommentti:

Kiitos, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni.