perjantai 16. elokuuta 2013

Huivimania

Aina, kun ostan itselleni jotakin hieman kalliimpaa ostan sen itselleni palkinnoksi jostakin saavutuksesta tai muusta merkittävästä asiasta. 

Syksy on alkanut ja työt sen mukana. Itse töiden alku ei ole palkitsemisen arvoinen asia, mutta kun saavuttaa jonkin suuren etapin, se on. Omiin suurempiin etappeihin on vielä matkaa, mutta välietappeja on paljonkin ja niitä olenkin jo saanut saavutettua.
Tässä viimeisten viikojen aikana olen sairastellut ja lääkärissä olen joutunut käymään parikin kertaan. Ensimmäisella kerralla kolaroin pyörän kanssa, josta sain muutaman päivän sairaslomaa. Sairaala reissun jälkeen näytin aivan Joulupukilta, mutta nyt jo onneksi Joulupukki on palannut takaisin Korvatunturille. Tämä kolari tapahtui työmatkalla ja siksi se liittyy töihin. Kolarista selviäminen oli yksi välietapeistani, joka voisi olla palkitseminen arvoinen asia.

Tällä viikolla kävin lääkärissä ja tällä kertaa minulla on silmätulehdus. Silmätulehduksen lisäksi minulla on syysflunssa, jonka sain kun stressasin kolarin aiheuttamia vahinkoja.
Näiden juttujen lisäksi pitäisi saada kaikki työt hoidettua ihan normaalin rytmiin.
Kaikkea jo heti tähän alku syksyyn!

No tulipa taas jaariteltua. Nyt asiaan!

Mä olen haaveillut uudesta huivista jo monta aikaa ja nämä kokemukset voisivat olla hyvä syy itsensä palkitsemiseen. Niin ja siis siihen uuten huiviin.

Olen haaveillut Vuittonin Shawlista jo pitkän aikaa, mutta jutut huonosta laadusta alkoivat epäillyttämään jokin aika sitten. Päätin kuitenkin, että kyseisen huivin tulen joskus hankkimaan- niin upea se on, mutta tällä hetkellä en halua laittaa rahoja tuotteeseen, josta olen kuullut moitteita. 
Onneksi tämä Shawl ei ole ainoa huivi, josta olen haaveillut. 
Mulberryn huiveista en ole kuullut mitään huonoa (paitsi oman klassikohuivin kohtalo kyllä mietittyttää) ja siellä onkin kaksi hyvin potenttiaalista ehdokasta. Nyt mulla on vain valinnan vaikeus!


Vaikeus kahden ihanan välillä!
Mulberryn Tamara Scarf Oakin värisenä tai sitten Tree Wrap Oatmealina. Molemmat ovat todella kauniita, mutta kumpi?

Kumman sinä valitsisit?

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Molemmat ovat kauniita mutta itse pidän kyllä tuosta Oatmeal-sävystä enemmän!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi Zandra! :)
      Minustakin kuvassa se näyttää kivemmalta, mutta pitää mennä katsomaan myymälään ja nähdä väri luonnossa.

      Poista
  2. Minä pohdin myös noiden kahden huivin välillä ja kun poikkesin liikkeessä maanantaina niin päätös oli todella helppo ! Tuo wrap oli hiukan paksumpi ja parempi näin syksyä ajatellen,myöskin pysyi paremmin "muhkeana" kaulalla ja väri oli aivan ihana :) Jos liikkeestä meinaat käydä tuon hankkimassa niin myyjä sanoi minulle, että tuota Wrappia on ihan muutama kappale enään jäljellä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinullekin Miims mielipiteestäsi!
      Sait melkein puhuttua minut jo ympäri, mutta pitää mennä katsomaan myymälään värejä ja materiaaleja luonnossa. Kiitos vinkistäsi, toivottavasti kumaakin olisi vielä jäljellä kun sinne pääsen. ;)

      Poista

Kiitos, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni.